Kooste onnenhetkistä viimeisen puolentoista viikon ajalta

Tänään vietetään onnellisuuspäivää. Sen kunniaksi palaan takaisin onnellisuushaasteeseen. Nyt on niin hektinen puolitoistaviikkoinen takana, että en ole edes muutamaa riviä ehtinyt kirjoittaa. Ajatellut toki olen onnellisia asioita joka päivä. Tässä pieni kooste menneiden päivien onnellisista hetkistä.

Sunnuntaina 9.3. olin onnellinen kahdesta suuresti elämääni vaikuttaneesta miehenalusta. Nuorimmasta serkustani ja kummipojastani. Molemmat hurmaavat nuoret herrat onnistuin tapaamaan saman päivän aikana. Kyseisenä sunnuntaina vietettiin nuorimman serkkuni rippijuhlia. Niin ne on serkut kasvaneet, että se kuopuskin jo ehti rippikouluikään. Äidin puolen serkussarjan vanhimpana pysähdyin miettimään, että miten vanha itse jo olenkaan kun nuorinkin on jo ripille päässyt :)

Lauantain juhlahumusta huolimatta olin reippaasti Messukylän kirkossa sunnuntaiaamuna klo 10. Nipin napin, mutta ennen ovien sulkeutumista. Erityinen hetki oli se kun rippilapsen äiti soitti kitaraa ja lauloi pojalleen Jukka Kuoppamäen  Pieni Mies. Huikea nainen tuo tätini rakas, kun muun juhlakansan pyyhkiessä kyyneleitä, lauloi pojalleen äänen vähänkään värisemättä.

https://www.youtube.com/watch?v=Um6ixw7OCkI

Illalla vielä katselin kummipojan kanssa hänen jääkiekkojoukkueen kanssa tekemäänsä New Yorkin matkan kuvia. Ihan superonnelliseksi mut tekee aina se, että jo 14-vuotias kummipoikaní tulee oma-aloitteisesti aina halaamaan kummitätiä <3 Ihana poika.

Maanantaina 10.3. huomasin aikatauluttaneen työni ensimmäistä kertaa aivan pieleen. Siis ihan totaalisen pieleen. Yön pimeinä tunteina kirjanpitoja tehdessäni olin kuitenkin onnellinen, että saan tehdä töitä itselleni ja oman firmani eteen. Kuvia en kyllä ehtinyt miettimään, saati ottamaan. Yöllä kotiin tullessani olin onnellinen myös siitä, ettei kotona nyt juuri asu muita kuin minä itse. Ei tarvinnut selitellä kenellekään, että juu juu töistä tulossa. Tähän ystäväni tuumasi kyllä, että: "Kuule Jaana, se oikea mies ymmärtää sun työtä ja tapaa elää eikä sun sille oikealle tarvitse selitellä mitään ja sä saat tuntea olosi tervetulleeksi töistä kotiin vaikka sitten keskellä yötä."

Tiistaina 11.3. Aikatauluhaasteet jatkuivat. Olen todella ollut ylioptimistinen ja kuvitellut kaiken olevan jo lähestyvää alv-päivää varten valmiina ja olin sopinut Partio-lehden toimituskunnan kokouksen alv-päivän aatolle. Päätoimittajan pesti on kuitenkin sellainen, että kun toimituskunta tulee Helsinkiin aina Rovaniemeltä asti, niin päätoimittajan on syytä olla paikalla. Samalle päivälle oltiin sovittu perehdytystilaisuus uusien kuvaajien kanssa. Heistä olinkin oikein onnellinen. Kolme nuorta ja innokasta kuvaajaa olivat valmiina uusiin haasteisiin. Arki-illan kokouksiin on osallistuminen ollut vähän heikkoa, mutta nyt meitä oli ihan ennätysmäärä toimituskunnasta paikalla. Tunnelma oli pikkuneukkarissa tiivis ja lämmin. Väsyneenä, mutta onnellisena istuin paluumatkan bussissa kohti kotia.

Keskiviikkona 12.3. oli se kuuluisa alv-päivä. Varttia vaille puolen yön lähti oma ilmoitus, joka oli luonnollisesti viimeinen. Kaikki ajoissa ja ajallaan. Kuvia ei taaskaan ilmestynyt puhelimeen itsestään, mutta onnellinen olin silti kömpiessäni puolen yön jälkeen kotiin nukkumaan. Keskiviikkona olin onnellinen myös siitä, että olen viimeinkin saavuttamassa edes jonkinasteista uskottavuutta isännöitsijänä tässä pitäjässä. Alku on ollut haasteellista, mutta keskiviikkona kävin hyvän keskustelun yhteistyökumppanin kanssa. Pieni asia merkitsi minulle hyvin paljon.

Torstaina 13.3. olin onnellinen ystävistä. Yrittäjänaiset järjestivät vierailun paikalliseen vaateliikkeeseen ja olin surullinen kun olin sopinut yhden yhtiökokouksen kyseiseen alkuiltaan enkä ehtisi vierailulle. Hammaslääkärini kannusti minua tulemaan  myöhässä, jos vain mitenkään ehtisin. Tuntui kivalle mennä sinne illalla samanhenkisten ihmisten joukkoon vaikkakin tunnin myöhässä. Siitä huolimatta oli heti ruokaa nenän alla ja paljon iloista puhetta ja naurua ympärillä. Erityisen onnellinen olin silti torstaina yhdestä parhaimmista ystävistäni, joka tiesi, että mulla on kiire, mutta tuli suklaaleivosten kanssa silti nopeasti iltapäivällä kahville. Ajatus katkesi mukavasti hetkeksi työasioista ja päivitettiin päällimmäiset kuulumiset.

Perjantai 14.3. osoitti taas sen miten hienojen ihmisten kanssa saan tehdä töitä. Samassa toimistorakennuksessa toimivan Pyhäjärviseutu ry:n toiminnanjohtaja juhli 50-vuotispäiviään ensin virallisemmin päivällä ja epävirallisemmin illalla. Molemmissa tilaisuuksissa sain kunnian olla läsnä. Hieno ihminen tuo Marja kertakaikkiaan.

Lauantaina 15.3. sain niin tärkeältä ihmiseltä kutsun, että vaikka olin vannonut etten lähde lauantaina mihinkään, niin löysin itseni Ikeasta ja Myllystä shoppailemasta. Rakas ystäväni laittoi viestin, että he viettävät tyttöjen päivää Hertan kanssa kun pojat ovat jäähallilla ja miettivät, että mahtaisinko lähteä heidän kanssaan Ikeaan. Eihän tuollaisesta kutsusta voi kieltäytyä. Meillä olikin oikein mukava päivä tyttöjen kesken.

Sunnuntaina 16.3. olin onnellinen kun olin tehnyt hyvän työpäivan ja siivonnut vielä siihen päälle kotona. Olin toisaalta pitkästä aikaa onnellinen kotona, mutta toisaalta katselin kotia sillä silmällä, että nyt asunto voisi jo oikeasti mennä kaupaksi. Nyt olisin itse valmis muuttamaan.

Maanantaina 17.3. oli illalla ihan voittajafiilis kun en olisi millään jaksanut lähteä spinningiin, mutta pakotin itseni ja niin hyvä olo tuli jälkeenpäin. Kahteen viikkoon en ollut käynyt ja sen kyllä huomasi. Päätin taas, että omasta hyvinvoinnista ei tingitä. Tässä mulla on vielä paljon oppimista.

Tiistaina 18.3. olin erityisen onnellinen ja ylpeä rohkeudestani ryhtyä yrittäjäksi. Istuin toimistossa ja katselin ympärilleni. Paljon on töitä tehty sen eteen, että nyt olen tilanteessa, jossa yhden homman valmiiksi saatuani voin siirtyä suoraan seuraavaan eikä tarvitse pyöritellä enää peukaloita, että mitäs seuraavaksi keksisi.

Keskiviikkona 19.3. huomasin illalla miten kova ikävä mulla oli Korppikotkiani ollutkaan. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta huomaan keskiviikon laumailtojen olevan minulle elinehto. Ihanan eläväiset kotkanpoikaset saavat minut hyvälle tuulelle ja ajatukset edes hetkeksi pois töistä. Keskiviikkona myös tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani edelleen käydä selvittämässä päätäni Ankkurpaikassa eron jäljiltä. Terapeuttini pisti minut lujille ja olin ihan poikki kun tulin sieltä. Olin väsynyt mutta onnellinen.

Tänään torstaina 20.3. ei ole työnteosta tullut mitään. Sain ylitsevuotavan positiivista palautetta sähköpostiini Partio-lehden osalta, että tämän parempaa ei kukaan pääosin vapaaehtoisvoimin pyöritettävän lehden päätoimittaja voi toivoa. Näillä eväillä on hyvä lähteä kohti Helsinkiä ja viestintävaliokunnan kokousta. Kerron palautteesta keväämmällä tarkemmin kun palautteen aiheuttamat toimenpiteet ovat varmistuneet. Paljastettakoon sen verran, että palaute oli niin mieletön, että se sai mut itkemään onnesta.