Keskiviikkona 26.3. muistin taas miten etuoikeutettu olen saadessani työskennellä näin upeassa paikassa maailman parhaiden työkavereiden kanssa. Ei ole elämä tylsää kun tasaisin väliajoin lähdetään erilaisissa kokoonpanoissa Yritystalolta tutustumaan lähiympäristöön. Tänään vuorossa oli Apetit Säkylä. Käytiin Myllynkivessä syömässä ja tehtaanmyymälässä ostoksilla. Eipä taida olla kymmentäkään kilometriä Apetitille Yritystalolta, mutta silti en ollut siellä koskaan ennen käynyt. Eikä olisi tullut nytkään lähdettyä ellei Sari olisi kasannut porukkaa mukaansa pakastevihannesostoksille. Matkalla tuumailtiin naisten kanssa sitä, että harvassa työpaikassa on niin kivaa kahvitunneilla kuin mitä meillä on. Johtunee siitä, että koolla on kirjava joukko eri alojen asiantuntijoita ja samasta työpaikasta on vain muutama. Ei mene kahvitunnit pomoja mollatessa tai työkavereita kyräillessä vaan jutellaan päivän polttavista asioista. Ja vähän asian vierestäkin :)
Kahvitunnit parhaassa seurassa loistavissa puitteissa tuo kaivatun katkon yksinyrittäjän arkeen.
Illan sain kyllä sitten istua toimistolla kun päivällä huitelee ties missä lounastelemassa ja ostoksilla. Teknisen lautakunnan kokouksen jälkeen olin melkoisen väsynyt ja mietin että mitä teen. Menenkö kotiin vai takaisin töihin. Koti houkutteli enemmän, mutta velvollisuus vei voiton. Mietin, että onko tässä enää mitään järkeä. Töihin on mentävä vaikka on aivan poikki. Muistutin itseäni siitä, että mitään ei voi saavuttaa ellei yritä. Nyt on menossa se vaihe, että on jaksettava ponnistella menestyksen eteen. Pahimman yli on kuitenkin menty jo. Suunta on tästä vain ylöspäin. Tästä ajatuksesta motivoituneena hain evästä ja menin töihin, jossa sain illan aikana aikaiseksi enemmän kuin alkuviikolla yhteensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti