Edes yksi ystävällinen teko

Tiistaina 23.10.2012 sähköpostiin kolahtaneessa Positiivareiden Ajatusten Aamiaisessa oli alla oleva Leo Buscaglian tarina:

”VALMIINA KÄYTETTÄVÄKSI       

Suurin osa meistä elää hiljaista ja vaatimatonta elämää. Meidän kunniaksemme ei järjestetä juhlakulkueita eikä pystytetä muistomerkkejä. Me emme kuitenkaan ole merkityksettömiä.

Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, jotka odottavat elämäänsä juuri meidän kaltaistamme ihmistä ja kaipaavat juuri meidän myötätuntoamme, rohkaisuamme ja kykyjämme. Pystymme tekemään jonkun onnelliseksi pelkästään sillä, että pysähdymme antamaan hänelle jotakin siitä, mitä meillä on.

Liian harvoin huomaamme, mikä voima on kosketuksessa, hymyssä, ystävällisessä sanassa, kuuntelemisessa, rehellisessä kohteliaisuudessa ja pienessäkin huolenpidossa - kaikilla niillä on voimaa kääntää kokonainen ihmiselämä uuteen suuntaan.

-Leo Buscaglia”

Vaikka olenkin työelämän kovien arvojen puolustaja, ei inhimillisyyttä kuitenkaan sovi unohtaa. Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi sanoa läheisille jotain kaunista ja positiivista, tai vain hymyillä. Yksi hymy ei maksa sinulle mitään, mutta se voi pelastaa jonkun toisen ihmisen päivän. Se, että kuuntelee ja on läsnä, voi oikeasti muuttaa toisen ihmisen elämän paremmaksi. Koskaan ei saa olla niin kiire, ettei ehtisi kuunnella, mitä ystävällä on sydämellään.

Olen törmännyt myös hämmentävään asenteeseen, ettei tarvitse antaa omaa aikaansa ja auttaa apua tarvitsevia, koska ei itsekään tarvitse apua keneltäkään. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ja millaista apua silloin läheisiltään tarvitsee. Olen usein kysynyt itseltäni, että mistä se on minun elämästäni pois, jos autan toisia. Aina olen antanut itselleni aina saman vastauksen. Ei mistään. Toki meillä jokaisella on omat murheemme, mutta oman jaksamisen mukaan voi aina antaa ystävälle uuden näkökulman, vaikka sen ratkaisevan.   

Olen koko aikuisikäni tehnyt vapaaehtoistyötä. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Usein olen joutunut vastaamaan kysymykseen, että: ”Kuinka sä jaksat ja viitsit, vaikka et saa siitä edes palkkaa?” Tarvitseeko kaikesta aina saada rahaa palkaksi? Itselleni on palkaksi riittänyt hyvä mieli ja auttamisen ilo. Paras palkinto mitä olen saanut, on partiolasten vanhemmilta leirin tai retken jälkeen tulevat tekstiviestit väsyneistä, mutta onnellisista pikkupartiolaisista, joilla on jälleen kerran ollut kivaa.

Haastan sinut huomenna hymyilemään ohikulkijalle, olemaan kohtelias kassatädille ruokakaupassa ja sanomaan läheisellesi jotain kaunista. Mieti illalla nukkumaan mennessäsi, miten vähän se sinulta vaati, mutta kuinka hyvä olo siitä tuli.

Sata miljoonaa kiitosta

”100 miljoonaa kiitosta” -otsikolla aloitin pääkirjoitukseni Partio-lehden numerossa 1/2011. Vuosi 2011 oli EU:n vapaaehtoistoiminnan teemavuosi ja pääkirjoitukseni käsitteli vapaaehtoistyön merkitystä yhteiskunnassa ja sitä, että jopa 100 miljoonaa eurooppalaista tekee vapaaehtoistyötä. Kuntavaalien hyväksi tehtävän työn merkeissä on tullut aiheelliseksi lainata pätkää tuosta edellä mainitsemastani pääkirjoituksesta: ”Vaikka vapaaehtoistyöllä ei tarkoitetakaan hampaat irvessä puurtamista vaan usein itselle tärkeän ja rakkaan asian harrastamista, ovat kiitokset tekijöilleen aina paikallaan ja lämmittävät mieltä. Ei kissa kiitoksella elä, mutta vapaaehtoistyöntekijä elää. Paras palkinto tehdystä työstä on kaikessa yksinkertaisuudessaan pelkkä kiitos.”

Kuntavaalikampanjointiin jokainen osallistuu omiin aikatauluihin sopivalla ja kohtuulliseksi katsomallaan panoksella. Vaikka jaossa olevista äänistä keskenämme kilpailemmekin, niin keskinäisen kunnioituksen tulisi kuitenkin säilyä. Minä tiedän tekeväni vähemmän kuin moni muu ja kiitollisena siitä ymmärrän heidän tekevän vaalityötä myös minun hyväkseni. Olen kiitollinen kaikille puoluetovereilleni heidän tekemästään arvokkaasta vaalityöstä. Erityisesti heille, jotka viikosta toiseen ilmaantuvat kauppojen pihoille kahvipannut kuumina, eivätkä ole itse edes ehdolla. Kiitos!

Kukaan meistä täällä maalla ei saa palkkaa vaalityön tekemisestä vaan jokainen meistä antaa kallisarvoista vapaa-aikaansa yhteisten tavoitteiden ja puolueelle mahdollisimman suuren äänimäärän saavuttamiseksi. Kukaan meistä ei voita vaaleja yksin, vaalit voitetaan yhdessä ja näin ollen vaalityötäkin tehdään yhdessä, hyvässä hengessä.  

Teetpä sitten vapaaehtoistyötä politiikan, urheilun, lasten, nuorten tai minkä tahansa asian parissa, katso kaveria silmiin ja sano KIITOS! Se lämmittää omaa ja kaverin mieltä ja auttaa jaksamaan.

Kuuntele itseäsi

”Yhä useampi nuori jää eläkkeelle” otsikoi Helsingin Sanomat mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden nuorten määrän jatkuvasta kasvusta kertovan jutun lauantaina 11. elokuuta 2012.

Toisaalta samainen julkaisu uutisoi nettisivuillaan 24.9.2012 että yhä useampi hakemus työkyvyttömyyseläkkeelle hylätään. Näiden ehkä vähän ristiriitaistenkin uutisten perusteella tulisi erottaa toisistaan masennus ja haluttomuus.

Masennus ja mielenterveysongelmat ovat vakavasti otettava asia ja niihin tulisi saada entistä nopeammin apua sekä tehdä avun piiriin pääseminen huomattavasti nykyistä helpommaksi. Tässä kirjoituksessa jätän tämän aiheen kuitenkin kokonaan käsittelemättä ja keskityn haluttomuuden käsittelyyn. Helsingin Sanomat uutisoi nettisivuillaan 24.9. olleessa artikkelissa, että lievempien sairauksien perusteella haetut työkyvyttömyyseläkkeet valitettavasti hylätään. Hylkäyspäätösten tueksi tulisi mielestäni kehittää järjestelmä, jossa hakijat ohjattaisiin kuntoutukseen. Nuorena eläkkeelle jääminen ei ole yksilön kannalta missään tapauksessa hyvä ratkaisu. Nuoren tulisi pysähtyä miettimään, että mitä elämältään oikeasti haluaa. Näin ollen nuorta tulisi ohjata hakeutumaan sellaiselle alalle, joka häntä itseään todella kiinnostaa, joko auttamalla häntä löytämään itselleen sopiva työpaikka tai ohjaamalla uudelleenkoulutukseen. SuomiAreenassa Porissa 18.7.2012 käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisestä. Keskustelussa panelistina ollut 19-vuotias Linda kertoi elämänsä suunnan kääntyneen kohti parempaa, kun ”sossuntäti” kysyi häneltä, että mitä hän itse haluaisi tehdä.  Kuuntelemisen taito on hävinnyt kiireen ja kiihtyvällä tahdilla kovenevien vaatimusten kasvaessa. Tiedämmekö me mitä meidän nuorille oikeasti kuuluu? Kuuntelemmeko heitä? Jos kuuntelemmekin, niin olemmeko kiinnostuneita, aidosti?

Yhteiskunnan tehtävänä on auttaa ja tukea kansalaisia, ei tehdä asioita heidän puolestaan. Jälleen kerran peräänkuulutan jo aiemmissakin blogi -teksteissäni esiin noussutta yksilön vastuuta omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Helsingin Sanomien 11.8.2012 julkaisemassa jutussa erään nuoren äiti kertoo kuinka tytön ongelmat alkoivat, kun tyttö rupesi lintsaamaan koulusta. Kodin rooli on tärkeä nuorten masennuksen, ja myös syrjäytymisen, ehkäisyssä. Nuorelta ei saa vaatia liikaa, mutta ei päästää liian helpollakaan. Nuorelle on asetettava rajat ja kannustettava koulutuksen ja ammatin hankkimiseen, sellaisen mikä nuorta itseään kiinnostaa. Vanhempien ja nuorten käsitykset voivat poiketa toisistaan ja nuoren omaa toivetta on kuunneltava ja kunnioitettava. Lintsaaminen on merkki nuoren pahoinvoinnista ja siihen tulisi heti puuttua.

Masennusta ei ole se, että yhteiskunta ei järjestä ihmiselle esimerkiksi työpaikkaa ilman, että itse on tehnyt mitään asian eteen. Masennusta ei myöskään ole, se ettei ihmistä huvita tehdä mitään. Toki tekemättömyys ja siitä aiheutuva tylsistyminen voi pitkään jatkuessaan aiheuttaa masennusta, mutta tässäkin tapauksessa vastuu paranemisesta on yhteiskunnan sijaan ihmisellä itsellään. Aika ajoin kannattaa pysähtyä miettimään, että mihin on menossa ja kysyä itseltään, mitä minä itse voin tehdä, jotta voisin paremmin.

Velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan

Työelämää koskevissa keskusteluissa puhutaan usein vain työntekijän oikeuksista, mutta unohdetaan velvollisuudet. Henrietta Aarnikoivu muistuttaa kirjassaan Työelämätaidot – menesty & voi hyvin, että pahoinvointi työssä saattaa kummuta huonosta työympäristöstä, johtamisesta tai työn mielekkyyden puutteesta, mutta syynä saattaa olla myös ettei itsestä, omasta jaksamisesta ja uudistumisesta huolehdita.

Työnantajan velvollisuutena ei ole huolehtia ihmisen elämän tasapainoisuudesta, mutta toisaalta ei myöskään sanella sitä, miten ihmisen pitää omasta jaksamisestaan huolehtia. Keino ladata akkuja on yksilöllistä. Yksi lataa akkuja katsomalla televisiota, toinen sienestämällä ja luonnossa liikkumalla, kolmas tekemällä vapaaehtoistyötä ja sitä sähköjäniksen lailla joka paikkaan sinkoilevaa puuha-Pirkkoakaan ei sovi paheksua. Hän saattaa paikata vapaa-ajallaan liian helpoista työtehtävistä aiheutuvaa turhautumista. Tosin sähköjäniksen tapauksessa saattaa raja akkujen latautumisesta ja vapaa-ajan liiallisesta tekemisestä aiheutuvasta rasituksesta olla veteen piirretty viiva. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi määritellä sitä, mikä on oikea tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Pääasia on, että akut latautuu ja ihminen uudistuu.

Uudistuminen onkin mielestäni avain parempaan työelämään ja elämänlaatuun. Maailma muuttuu sellaista vauhtia, että enää ei voi ajatella, että olen nyt kouluni käynyt ja menen töihin kotipitäjän tehtaaseen ja jään sieltä eläkkeelle. Jos haluat pysyä kyydissä, on kyettävä uudistumaan. Aktiivisesti itseään kehittävät ihmiset pärjäävät parhaiten. On etsittävä uusia työn tekemisen muotoja ja otettava vastuu omista valinnoistaan. Jos olet kouluttautunut alalle, jossa tiedetään olevan työllistymisongelmia, se ei ole työnantajien ongelma, jos kaikille ei löydy töitä. Huiput pärjää aina ja huipuksi tulemiseen tarvitaan kovaa työtä, ja ripaus hyvää tuuria. Luin loppukesästä Kirsi Pihan kirjan Äitijohtaja. Kirjaa varten haastatellut naiset olivat keskenään hyvin erilaisia; työskentelivät eri aloilla, eri tehtävissä ja olivat eri elämäntilanteissa. Yksi asia heitä kaikkia kuitenkin yhdisti. Oma asema työelämässä oli ansaittu kovalla työllä. Koulutus- tai perhetaustalla ei ollut vaikutusta uralla etenemiseen siinä määrin kuin uran eteen tehdyllä työllä. Nyt työelämään siirtyneellä sukupolvella on vääristynyt käsitys työelämästä. Työ ei aina ole, eikä pidäkään olla kivaa. Urakehityksen eteen pitää tehdä töitä ja vain hyvin harvoin on tarjolla muuta kuin kovalla työllä eteenpäin vievää urapolkua. Kyse on valinnoista. Jos haluat huippu-uran, on sinun luovuttava vapaa-ajastasi. Mutta jos taas haluat enemmän vapaa-aikaa, on sinun tyydyttävä vaatimattomampiin työtehtäviin. Valinta on sinun.

Suomessa työntekijällä on paljon oikeuksia ja hyvä niin. On turvallista rakentaa itselleen tasapainoista elämää kun toimeentulon kaltaiset perusasiat on kunnossa. Kun työnantaja tarjoaa edellytykset työn tekemiseen, niin vähintä mitä työntekijä voi tehdä, on olla motivoitunut työstään. Mikäli motivaatio katoaa, on työntekijän velvollisuus yrittää hankkia se takaisin esimerkiksi pyytämällä työtehtävien uudelleenjärjestelyä tai mahdollisuutta lisä- tai uudelleenkoulutukseen. Mikäli työnantaja ei perustelluista syistä pysty auttamaan, on työntekijän velvollisuus tehdä ratkaisut. Jokaisen tulee itse miettiä, mitä elämältään haluaa ja tehdä töitä omien unelmien eteen. Jollekin työtyytymättömyys avaa silmät muihinkin vaihtoehtoihin ja saa aikaan työpaikan vaihtamisen, toiselle tilanne saattaa kypsyttää ajatuksen yrittäjyydestä. Vastuu omasta onnellisuudesta on aina yksilöllä itsellään.

Johtajuuden kehittämisessä avain parempaan huomiseen

Kesän 2012 aikana on tapahtunut talousrintamalla paljon ylimielisyydestä kertovia asioita, muun muassa Nokian romahtaminen ja Lokapojat Oy:n saama tuomio ympäristön turmelemisesta ja törkeistä petoksista. Keskenään hyvin erilaisia tapauksia yhdistää yksi asia; huono johtajuus.

Nokia on tyyppiesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun jäädään laakereille lepäämään. On kuluttajien törkeää aliarvioimista tuottaa kulutushyödykkeitä, joita ei ole loppuun asti kehitetty ja testattu, ja kuvitella asiakkaiden pysyvän pelkän merkkiuskollisuuden vuoksi. Valitettavan monessa yrityksessä ahneus on ajanut tuotekehityksen ja strategisen suunnittelun ohitse. Eräs ystäväni on kiteyttänyt timanttisen ajatuksen toimitusjohtajan tehtävästä. ”Toimitusjohtajan tehtävänä on pitää mielessä koko ajan se maali, johon yrityksen tulee pyrkiä. Joskus maaliin ei päästä suorinta tietä vaan joudutaan ottamaan sivuaskelia, mutta se maali ei saa pyyhkiytyä johtajan mielestä koskaan.” Tätä voisi vielä jalostaa niin, että kun maali on saavutettu, niin asetetaan taas uusi maali ja mennään sitä kohti samoin periaattein. Olen ystäväni kanssa samaa mieltä siitä, ettei toimitusjohtaja voi olla edestakaisin pomppiva pingispallo vaan se vakaa asiantuntija, joka ohjailee alaisiaan saavuttamaan asetetun maalin.

Lokapoikien kohdalla ei enää voi puhua huonosta johtamisesta, yhtiöstä puuttuu johtajuus kokonaan. Hyvän tai edes keskinkertaisen johtajan moraali ei olisi edes sallinut ajatella sitä, mitä Lokapoikien johto antoi tapahtua.

Helsingin Sanomat kirjoittaa juhannuksen alla 2012 nettisivuillaan tapauksesta seuraavaa:

”Jätteenkuljetusyhtiö Lokapoikien molemmat hallituksen jäsenet saivat keskiviikkona vankeutta muun muassa jätevesien kippaamisesta luontoon. Vantaan käräjäoikeus määräsi Tarmo Kunnasrannan ja Pentti Tiikkajan neljäksi vuodeksi vankeuteen ympäristön turmelemisesta ja törkeistä petoksista. Syyttäjät olivat vaatineet viiden vuoden tuomioita.

Yhtiö kippasi muun muassa asumisjätevesiä luontoon lähinnä pääkaupunkiseudulla vuosina 1999–2008. Lisäksi asiakkaita ylilaskutettiin ja jäteasemalle toimitettujen rasvajätekuormien määrä ilmoitettiin todellista pienemmäksi.

Käräjäoikeus jakoi avunannosta rikoksiin ehdollisia vankeustuomioita ja sakkotuomioita yhtiön työntekijöille. Myös Lokapoikien kuljetuksia hoitanut liikenteenharjoittaja tuomittiin ympäristön turmelemisesta puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Kahden työntekijän syytteet hylättiin. Lokapojat ja sen hallituksen jäsenet määrättiin yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle 920 000 euroa rikoshyötyä. Hallituksen jäsenet saivat myös viiden vuoden liiketoimintakiellon. Käräjäoikeuden mukaan ympäristöä on turmeltu suunnitelmallisesti ja ammattimaisesti ja sillä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.”  

Millainen johtaja antaa tällaisen tapahtua omassa yrityksessään ja vieläpä liki kymmenen vuoden ajan? Törkeää ylimielisyyttä luontoa, yrityksen työntekijöitä ja yhteiskuntaa kohtaan. Valitettavan kauan saivat toimia ennen kuin kukaan puuttui asiaan. Voin vain kuvitella kuinka tuskallista on ollut työskennellä näin moraalittomassa yrityksessä.  

Huonolla johtajuudella pilataan monta hyvää, potentiaalisessa kasvussa olevaa yritystä. Huono johtajuus vaikeuttaa ammattimaisen työvoiman pysymistä yrityksessä. Tämän on oivaltanut myös mielipiteitä vahvasti jakava talousvaikuttaja Björn Wahlroos. Turussa syyskuun alkupuolella kokoontunut Maailman partiosäätiö käsitteli johtajuutta seminaarissaan. Björn Wahlroos totesi, ettei ihmisille voi enää puhua ylhäältä päin.

-         Johtajan on tarjottava moraalisia arvoja, Wahlroos jatkoi.

Nykyaikaisen johtajan tulee myydä alaisilleen omat ajatuksensa ja sitä kautta saada alaiset noudattamaan johtajan tekemiä päätöksiä. Nykyään tulisikin johtamistaitojen lisäksi puhua alaistaidoista. Yhtälailla kun alaisilla on oikeus hyvään johtajaan, on johtajalla oikeus hyviin alaisiin.

Wahlroosin mielestä nykyaikaisen johtajan täytyy käskemisen sijasta saada alaisensa vakuuttuneeksi siitä, että hänen päätöksiään kannattaa noudattaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi johtajan tulee pitää kiinni omista periaatteistaan ja tarjota alaisilleen kannustimia ja moraalisia arvoja.

Vanhat johtamisen käskemismallit eivät enää toimi, koska nykypäivän työelämään siirtyvä sukupolvi ei koe työn tekemistä pakkona tai velvollisuutena vaan etuoikeutena tehdä sitä mitä haluaa. Enää ei koulutustakaan hankita sillä perusteella, että kunhan nyt joku tutkinto on, vaan nuoret onneksi osaavat valita sen itseä eniten kiinnostavimman alan.

Asiantuntijaorganisaatioita tulisi kehittää siihen suuntaan, että jokainen työntekijä tietää mitkä ovat yrityksen tavoitteet ja tarkoitus. Ei riitä enää, että työntekijälle kerrotaan mahdollisimman suppeasti hänen omaan työnkuvaansa kuuluvat asiat. Kokonaisuuden hallinta ja ymmärtäminen auttaa työntekijää onnistumaan työssään. Valitettavan monessa organisaatiossa työtyytymättömyyttä aiheuttaa väärissä tehtävissä olevat ihmiset. Yt -neuvotteluiden vaihtoehtona kannattaisi käydä perusteelliset kehityskeskustelut ja antaa työntekijöille mahdollisuus työnkierron avulla kokeilla mielenkiintoiseksi kokemiaan työtehtäviä. Uskallan väittää, että omista työtehtävistään motivoituneet työntekijät säästävät yritykselle sen summan mitä yt -neuvotteluilla tavoitellaan, kun otetaan huomioon myös yt -neuvotteluiden aiheuttamat sivuvaikutusten kustannukset.

En malta tässä kohtaa olla ylistämättä partion tarjoamaa johtamiskoulutusta. Me partiolaiset kasvamme vastuunottamiseen vertaisjohtajuuden avulla. Saamme jo nuoresta pitäen itsemme kokoisia vastuita kannettavaksemme. Joskus vastuut ovat jopa itseämme suurempia, mutta koskaan niitä ei tarvitse yksin kantaa. Aina on ympärillä auttavia käsiä ja tukea antavia olkapäitä.

- Partio kasvattaa tulevaisuuden johtajia, sanoi Maailman partiosäätiön kunniapuheenjohtaja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa avauspuheenvuorossaan johtajuutta käsittelevässä seminaarissa 8.9.2012 Turussa.

Eka bloggaus

Tervetuloa seuraamaan blogiani. Olen suunnitellut tämän aloittamista jo varmaan vuoden, mutta nyt siis vihdoin tuumasta toimeen.

Haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Esikoisteoksen runko on jo valmis ja alun perin tämän blogin tarkoituksena oli toimia muistiinpanovälineenä kirjan kirjoittamiseen. Kevään ja kesän aikana on tapahtunut uutisrintamalla niin paljon mieltäni kuohuttavia asioita, että taidan muistiinpanojen sijaan keskittyä paasaamiseen ja maailmanparantamiseen tässä blogissa. Pahoittelen jo valmiiksi kielenkäyttöäni, joka toisinaan saattaa olla vähän ronskia. Tarkoituksenani ei ole loukata ketään. Jos tunnistat itsesi kirjoituksistani, ota se kohteliaisuutena, että olet antanut minulle aiheen kirjoittaa.

En lupaa kirjoitella joka päivä enkä välttämättä joka viikkokaan, mutta aina tulee tekstiä, kun maailmalla tapahtuu jotain ihastuttavaa tai mieltä kuohuttavaa. 

Seuraavat neljä viikkoa blogi pyörii kunnallisvaalien ympärillä. Maailma muuttuu sellaisella tahdilla, että on parasta olla mukana muutosta tekemässä, jotta asiat menevät oikeaan suuntaan. Suomi ja maailma, tällä hetkellä erityisesti Eurooppa, tarvitsee vastuunkantajia. Ihmisiä, jotka eivät pelkää kääriä hihojaan ja ryhtyä tekemään kipeitäkin ratkaisuita. Emme voi enää tuudittautua uskomaan elävämme lintukodossa, johon maailman pahuus ja Euroopan talouskriisi eivät ulottuisi. 

Maailmaa muutetaan yhdessä, pala kerrallaan.