Tiistaina 23.10.2012 sähköpostiin
kolahtaneessa Positiivareiden Ajatusten Aamiaisessa oli alla oleva Leo Buscaglian tarina:
”VALMIINA KÄYTETTÄVÄKSI
Suurin osa meistä elää hiljaista ja
vaatimatonta elämää. Meidän kunniaksemme ei järjestetä juhlakulkueita eikä
pystytetä muistomerkkejä. Me emme kuitenkaan ole merkityksettömiä.
Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, jotka
odottavat elämäänsä juuri meidän kaltaistamme ihmistä ja kaipaavat juuri meidän
myötätuntoamme, rohkaisuamme ja kykyjämme. Pystymme tekemään jonkun
onnelliseksi pelkästään sillä, että pysähdymme antamaan hänelle jotakin siitä,
mitä meillä on.
Liian harvoin huomaamme, mikä voima on
kosketuksessa, hymyssä, ystävällisessä sanassa, kuuntelemisessa, rehellisessä
kohteliaisuudessa ja pienessäkin huolenpidossa - kaikilla niillä on voimaa
kääntää kokonainen ihmiselämä uuteen suuntaan.
-Leo Buscaglia”
Vaikka olenkin työelämän kovien arvojen puolustaja, ei inhimillisyyttä kuitenkaan sovi unohtaa.
Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi sanoa läheisille jotain kaunista ja
positiivista, tai vain hymyillä. Yksi hymy ei maksa sinulle mitään, mutta se
voi pelastaa jonkun toisen ihmisen päivän. Se, että kuuntelee ja on läsnä, voi
oikeasti muuttaa toisen ihmisen elämän paremmaksi. Koskaan ei saa olla niin
kiire, ettei ehtisi kuunnella, mitä ystävällä on sydämellään.
Olen törmännyt myös hämmentävään asenteeseen,
ettei tarvitse antaa omaa aikaansa ja auttaa apua tarvitsevia, koska ei
itsekään tarvitse apua keneltäkään. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo
tullessaan ja millaista apua silloin läheisiltään tarvitsee. Olen usein kysynyt
itseltäni, että mistä se on minun elämästäni pois, jos autan toisia. Aina olen
antanut itselleni aina saman vastauksen. Ei mistään. Toki meillä jokaisella on
omat murheemme, mutta oman jaksamisen mukaan voi aina antaa ystävälle uuden
näkökulman, vaikka sen ratkaisevan.
Olen koko aikuisikäni tehnyt vapaaehtoistyötä.
Välillä enemmän, välillä vähemmän. Usein olen joutunut vastaamaan kysymykseen,
että: ”Kuinka sä jaksat ja viitsit, vaikka et saa siitä edes palkkaa?”
Tarvitseeko kaikesta aina saada rahaa palkaksi? Itselleni on palkaksi riittänyt
hyvä mieli ja auttamisen ilo. Paras palkinto mitä olen saanut, on partiolasten
vanhemmilta leirin tai retken jälkeen tulevat tekstiviestit väsyneistä, mutta
onnellisista pikkupartiolaisista, joilla on jälleen kerran ollut kivaa.
Haastan sinut huomenna hymyilemään
ohikulkijalle, olemaan kohtelias kassatädille ruokakaupassa ja sanomaan
läheisellesi jotain kaunista. Mieti illalla nukkumaan mennessäsi, miten vähän
se sinulta vaati, mutta kuinka hyvä olo siitä tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti