Velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan

Työelämää koskevissa keskusteluissa puhutaan usein vain työntekijän oikeuksista, mutta unohdetaan velvollisuudet. Henrietta Aarnikoivu muistuttaa kirjassaan Työelämätaidot – menesty & voi hyvin, että pahoinvointi työssä saattaa kummuta huonosta työympäristöstä, johtamisesta tai työn mielekkyyden puutteesta, mutta syynä saattaa olla myös ettei itsestä, omasta jaksamisesta ja uudistumisesta huolehdita.

Työnantajan velvollisuutena ei ole huolehtia ihmisen elämän tasapainoisuudesta, mutta toisaalta ei myöskään sanella sitä, miten ihmisen pitää omasta jaksamisestaan huolehtia. Keino ladata akkuja on yksilöllistä. Yksi lataa akkuja katsomalla televisiota, toinen sienestämällä ja luonnossa liikkumalla, kolmas tekemällä vapaaehtoistyötä ja sitä sähköjäniksen lailla joka paikkaan sinkoilevaa puuha-Pirkkoakaan ei sovi paheksua. Hän saattaa paikata vapaa-ajallaan liian helpoista työtehtävistä aiheutuvaa turhautumista. Tosin sähköjäniksen tapauksessa saattaa raja akkujen latautumisesta ja vapaa-ajan liiallisesta tekemisestä aiheutuvasta rasituksesta olla veteen piirretty viiva. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi määritellä sitä, mikä on oikea tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Pääasia on, että akut latautuu ja ihminen uudistuu.

Uudistuminen onkin mielestäni avain parempaan työelämään ja elämänlaatuun. Maailma muuttuu sellaista vauhtia, että enää ei voi ajatella, että olen nyt kouluni käynyt ja menen töihin kotipitäjän tehtaaseen ja jään sieltä eläkkeelle. Jos haluat pysyä kyydissä, on kyettävä uudistumaan. Aktiivisesti itseään kehittävät ihmiset pärjäävät parhaiten. On etsittävä uusia työn tekemisen muotoja ja otettava vastuu omista valinnoistaan. Jos olet kouluttautunut alalle, jossa tiedetään olevan työllistymisongelmia, se ei ole työnantajien ongelma, jos kaikille ei löydy töitä. Huiput pärjää aina ja huipuksi tulemiseen tarvitaan kovaa työtä, ja ripaus hyvää tuuria. Luin loppukesästä Kirsi Pihan kirjan Äitijohtaja. Kirjaa varten haastatellut naiset olivat keskenään hyvin erilaisia; työskentelivät eri aloilla, eri tehtävissä ja olivat eri elämäntilanteissa. Yksi asia heitä kaikkia kuitenkin yhdisti. Oma asema työelämässä oli ansaittu kovalla työllä. Koulutus- tai perhetaustalla ei ollut vaikutusta uralla etenemiseen siinä määrin kuin uran eteen tehdyllä työllä. Nyt työelämään siirtyneellä sukupolvella on vääristynyt käsitys työelämästä. Työ ei aina ole, eikä pidäkään olla kivaa. Urakehityksen eteen pitää tehdä töitä ja vain hyvin harvoin on tarjolla muuta kuin kovalla työllä eteenpäin vievää urapolkua. Kyse on valinnoista. Jos haluat huippu-uran, on sinun luovuttava vapaa-ajastasi. Mutta jos taas haluat enemmän vapaa-aikaa, on sinun tyydyttävä vaatimattomampiin työtehtäviin. Valinta on sinun.

Suomessa työntekijällä on paljon oikeuksia ja hyvä niin. On turvallista rakentaa itselleen tasapainoista elämää kun toimeentulon kaltaiset perusasiat on kunnossa. Kun työnantaja tarjoaa edellytykset työn tekemiseen, niin vähintä mitä työntekijä voi tehdä, on olla motivoitunut työstään. Mikäli motivaatio katoaa, on työntekijän velvollisuus yrittää hankkia se takaisin esimerkiksi pyytämällä työtehtävien uudelleenjärjestelyä tai mahdollisuutta lisä- tai uudelleenkoulutukseen. Mikäli työnantaja ei perustelluista syistä pysty auttamaan, on työntekijän velvollisuus tehdä ratkaisut. Jokaisen tulee itse miettiä, mitä elämältään haluaa ja tehdä töitä omien unelmien eteen. Jollekin työtyytymättömyys avaa silmät muihinkin vaihtoehtoihin ja saa aikaan työpaikan vaihtamisen, toiselle tilanne saattaa kypsyttää ajatuksen yrittäjyydestä. Vastuu omasta onnellisuudesta on aina yksilöllä itsellään.