Kuuntele itseäsi

”Yhä useampi nuori jää eläkkeelle” otsikoi Helsingin Sanomat mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden nuorten määrän jatkuvasta kasvusta kertovan jutun lauantaina 11. elokuuta 2012.

Toisaalta samainen julkaisu uutisoi nettisivuillaan 24.9.2012 että yhä useampi hakemus työkyvyttömyyseläkkeelle hylätään. Näiden ehkä vähän ristiriitaistenkin uutisten perusteella tulisi erottaa toisistaan masennus ja haluttomuus.

Masennus ja mielenterveysongelmat ovat vakavasti otettava asia ja niihin tulisi saada entistä nopeammin apua sekä tehdä avun piiriin pääseminen huomattavasti nykyistä helpommaksi. Tässä kirjoituksessa jätän tämän aiheen kuitenkin kokonaan käsittelemättä ja keskityn haluttomuuden käsittelyyn. Helsingin Sanomat uutisoi nettisivuillaan 24.9. olleessa artikkelissa, että lievempien sairauksien perusteella haetut työkyvyttömyyseläkkeet valitettavasti hylätään. Hylkäyspäätösten tueksi tulisi mielestäni kehittää järjestelmä, jossa hakijat ohjattaisiin kuntoutukseen. Nuorena eläkkeelle jääminen ei ole yksilön kannalta missään tapauksessa hyvä ratkaisu. Nuoren tulisi pysähtyä miettimään, että mitä elämältään oikeasti haluaa. Näin ollen nuorta tulisi ohjata hakeutumaan sellaiselle alalle, joka häntä itseään todella kiinnostaa, joko auttamalla häntä löytämään itselleen sopiva työpaikka tai ohjaamalla uudelleenkoulutukseen. SuomiAreenassa Porissa 18.7.2012 käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisestä. Keskustelussa panelistina ollut 19-vuotias Linda kertoi elämänsä suunnan kääntyneen kohti parempaa, kun ”sossuntäti” kysyi häneltä, että mitä hän itse haluaisi tehdä.  Kuuntelemisen taito on hävinnyt kiireen ja kiihtyvällä tahdilla kovenevien vaatimusten kasvaessa. Tiedämmekö me mitä meidän nuorille oikeasti kuuluu? Kuuntelemmeko heitä? Jos kuuntelemmekin, niin olemmeko kiinnostuneita, aidosti?

Yhteiskunnan tehtävänä on auttaa ja tukea kansalaisia, ei tehdä asioita heidän puolestaan. Jälleen kerran peräänkuulutan jo aiemmissakin blogi -teksteissäni esiin noussutta yksilön vastuuta omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Helsingin Sanomien 11.8.2012 julkaisemassa jutussa erään nuoren äiti kertoo kuinka tytön ongelmat alkoivat, kun tyttö rupesi lintsaamaan koulusta. Kodin rooli on tärkeä nuorten masennuksen, ja myös syrjäytymisen, ehkäisyssä. Nuorelta ei saa vaatia liikaa, mutta ei päästää liian helpollakaan. Nuorelle on asetettava rajat ja kannustettava koulutuksen ja ammatin hankkimiseen, sellaisen mikä nuorta itseään kiinnostaa. Vanhempien ja nuorten käsitykset voivat poiketa toisistaan ja nuoren omaa toivetta on kuunneltava ja kunnioitettava. Lintsaaminen on merkki nuoren pahoinvoinnista ja siihen tulisi heti puuttua.

Masennusta ei ole se, että yhteiskunta ei järjestä ihmiselle esimerkiksi työpaikkaa ilman, että itse on tehnyt mitään asian eteen. Masennusta ei myöskään ole, se ettei ihmistä huvita tehdä mitään. Toki tekemättömyys ja siitä aiheutuva tylsistyminen voi pitkään jatkuessaan aiheuttaa masennusta, mutta tässäkin tapauksessa vastuu paranemisesta on yhteiskunnan sijaan ihmisellä itsellään. Aika ajoin kannattaa pysähtyä miettimään, että mihin on menossa ja kysyä itseltään, mitä minä itse voin tehdä, jotta voisin paremmin.