Työelämää koskevissa keskusteluissa puhutaan
usein vain työntekijän oikeuksista, mutta unohdetaan velvollisuudet. Henrietta
Aarnikoivu muistuttaa kirjassaan Työelämätaidot – menesty & voi hyvin, että
pahoinvointi työssä saattaa kummuta huonosta työympäristöstä, johtamisesta tai
työn mielekkyyden puutteesta, mutta syynä saattaa olla myös ettei itsestä,
omasta jaksamisesta ja uudistumisesta huolehdita.
Työnantajan velvollisuutena ei ole huolehtia
ihmisen elämän tasapainoisuudesta, mutta toisaalta ei myöskään sanella sitä,
miten ihmisen pitää omasta jaksamisestaan huolehtia. Keino ladata akkuja on
yksilöllistä. Yksi lataa akkuja katsomalla televisiota, toinen sienestämällä ja
luonnossa liikkumalla, kolmas tekemällä vapaaehtoistyötä ja sitä sähköjäniksen
lailla joka paikkaan sinkoilevaa puuha-Pirkkoakaan ei sovi paheksua. Hän
saattaa paikata vapaa-ajallaan liian helpoista työtehtävistä aiheutuvaa
turhautumista. Tosin sähköjäniksen tapauksessa saattaa raja akkujen latautumisesta
ja vapaa-ajan liiallisesta tekemisestä aiheutuvasta rasituksesta olla veteen
piirretty viiva. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi määritellä sitä, mikä on
oikea tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Pääasia on, että akut latautuu ja
ihminen uudistuu.
Uudistuminen onkin mielestäni avain parempaan
työelämään ja elämänlaatuun. Maailma muuttuu sellaista vauhtia, että enää ei
voi ajatella, että olen nyt kouluni käynyt ja menen töihin kotipitäjän
tehtaaseen ja jään sieltä eläkkeelle. Jos haluat pysyä kyydissä, on kyettävä
uudistumaan. Aktiivisesti itseään kehittävät ihmiset pärjäävät parhaiten. On
etsittävä uusia työn tekemisen muotoja ja otettava vastuu omista valinnoistaan.
Jos olet kouluttautunut alalle, jossa tiedetään olevan työllistymisongelmia, se
ei ole työnantajien ongelma, jos kaikille ei löydy töitä. Huiput pärjää aina ja
huipuksi tulemiseen tarvitaan kovaa työtä, ja ripaus hyvää tuuria. Luin
loppukesästä Kirsi Pihan kirjan Äitijohtaja. Kirjaa varten haastatellut naiset
olivat keskenään hyvin erilaisia; työskentelivät eri aloilla, eri tehtävissä ja
olivat eri elämäntilanteissa. Yksi asia heitä kaikkia kuitenkin yhdisti. Oma
asema työelämässä oli ansaittu kovalla työllä. Koulutus- tai perhetaustalla ei
ollut vaikutusta uralla etenemiseen siinä määrin kuin uran eteen tehdyllä
työllä. Nyt työelämään siirtyneellä sukupolvella on vääristynyt käsitys
työelämästä. Työ ei aina ole, eikä pidäkään olla kivaa. Urakehityksen eteen
pitää tehdä töitä ja vain hyvin harvoin on tarjolla muuta kuin kovalla työllä
eteenpäin vievää urapolkua. Kyse on valinnoista. Jos haluat huippu-uran, on
sinun luovuttava vapaa-ajastasi. Mutta jos taas haluat enemmän vapaa-aikaa, on
sinun tyydyttävä vaatimattomampiin työtehtäviin. Valinta on sinun.
Suomessa työntekijällä on paljon oikeuksia ja
hyvä niin. On turvallista rakentaa itselleen tasapainoista elämää kun
toimeentulon kaltaiset perusasiat on kunnossa. Kun työnantaja tarjoaa
edellytykset työn tekemiseen, niin vähintä mitä työntekijä voi tehdä, on olla
motivoitunut työstään. Mikäli motivaatio katoaa, on työntekijän velvollisuus
yrittää hankkia se takaisin esimerkiksi pyytämällä työtehtävien
uudelleenjärjestelyä tai mahdollisuutta lisä- tai uudelleenkoulutukseen. Mikäli
työnantaja ei perustelluista syistä pysty auttamaan, on työntekijän
velvollisuus tehdä ratkaisut. Jokaisen tulee itse miettiä, mitä elämältään
haluaa ja tehdä töitä omien unelmien eteen. Jollekin työtyytymättömyys avaa
silmät muihinkin vaihtoehtoihin ja saa aikaan työpaikan vaihtamisen, toiselle
tilanne saattaa kypsyttää ajatuksen yrittäjyydestä. Vastuu omasta
onnellisuudesta on aina yksilöllä itsellään.