Vuosi 2013 oli erityinen, samoin kuin nyt käsillä oleva
vuodenvaihdekin. Vuoteen 2013 mahtui actionia enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt
uuden vuoden toivotuksissa päällimmäiseksi nousee syksyllä tapahtunut avioero.
Parempaa uutta vuotta ovat ystävät ja tuttavat toivotelleet ja sitä samaa
itsekin toivotin itselleni vajaa vuorokausi sitten. Osa tuttavista jatkoi
kuitenkin paremman uuden vuoden toivotustaan sillä, että: "koita pärjätä
ja pärjääthän sinä kun olet fiksu nainen." En myönnä olevani feministi
mitenkään erityisesti, mutta aika sitkeässä tuntuu suomalaisessa yhteiskunnassa
edelleen olevan ajatus siitä, ettei nainen pärjää kun ei ole miestä talossa.
Käsittämätön ajatus naiselle, jonka elämä ei eron jälkeen muuttunut juuri mitenkään.
Olenhan tähänkin asti maksanut laskut, tankannut ja huollattanut auton, käynyt
kaupassa ja siivonnut. Hetkellisesti olin oikeasti pulassa, kun miehen
korvikkeeni oli hukassa. Kyseessä on sininen, kuminen, aamupuuronsa ja
pinaattinsa syönyt muskelimies, joka avaa tiukemmankin hillopurkin. Siivoilin
keittiötä vähän paremmin ja kas, sieltähän muskelimies löytyi, laatikon taakse
pudonneena.
Kävin eron jälkeisestä pärjäämisestä mielenkiintoisen
keskustelun entisen mieheni veljen kanssa. Hän ihmetteli kovin näitä
pärjäämistoivotuksia. "Sinähän olet isännöitsijä ammatiltasi. Tottakai sä
pärjäät. Täytyyhän sun töissäkin pärjätä." Sitä nimenomaan tässä
ihmettelen, että miten pärjääminen ja elämässä selviäminen on edelleen niin
sukupuolisidonnaista olevinaan. Luonne- ja asennekysymyshän se on. Luonteen ja
asenteen lisäksi tarvitaan myös vahva turvaverkko. Yksi parhaista
elämänohjeista ikinä on peräisin tädiltäni ajalta, jolloin aloin seurustella
entisen mieheni kanssa. Täti tuumasi, että: "Muista Jaana, että miehiä
tulee ja menee, mutta siskot pysyy aina." Saamaani ohjetta olen koittanut
parhaani mukaan noudattaa ja pitää huolta ystävyyssuhteistani, joita ilman en
nyt pärjäisi. Itseasiassa olen rakentanut turvaverkkoni niin, että se koostuu
kummankin sukupuolen edustajista. Eri ikäiset, eri sukupuolta olevat, eri
elämäntilanteessa olevat, eri ammateissa vaikuttavat ystävät antavat kukin oman
näkökulmansa tähän tilanteeseen ja kantavat kukin omalla tavallaan minut
vaikean elämänvaiheen yli. Jokainen turvaverkkooni kuuluva ihminen on arvokas
ja tärkeä.
Vaikka kuinka tuolla edellä hehkutin pärjäämistäni,
varsinkin löydettyäni muskelimiehen, niin olen minäkin itkuni itkenyt ja
joutunut miettimään, että miten tästä elämää eteenpäin jatketaan. Enkä myöskään
väheksy sitä yksinäisyyttä, joka varmasti on edessä vielä jossain vaiheessa.
Minäkin kaipaan läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta siinä missä kuka muu tahansa,
mutta enpä sitä vuosiin enää liitossani saanut, joten tilanne ei sikäli ole
mitenkään uusi. Kysehän on siitä, että tämä ratkaisu on tehty, jotta jatkossa
saisin elämältä sitä mitä haluan. Olen ollut varovainen kommentoimaan eroamme
millään tavalla. En ole kokenut siihen tarvetta, sillä sehän on loppujen
lopuksi minun ja entisen mieheni välinen asia. Sain kuitenkin sysäyksen
kirjoittaa, koska hämmästelin niin suuresti sukupuoleni aiheuttamaa huolta
pärjäämisestäni. Älköön kukaan nyt loukkaantuko tästä. Kiitollisena olen kaikki
paremman uuden vuoden toivotukset vastaanottanut ja huomannut toivottajan
olevan tosissaan ja aidosti huolissaan minusta. Muistutan kuitenkin siitä, että
jokainen on vastuussa omasta elämästään ja omasta onnellisuudestaan. Kyse on
asenteesta eikä sukupuolesta.
